Blogit

Suomenkielisten oikeushyvät

Vierasblogi Suomalaisten oikeus vaatia valtionkonttorilta oikeushyviensä loukkauksista vahingonkorvauksia turvataan seuraavin perustein: Vuonna 1986 hyväksyttyjen sisämarkkinasäännösten mukaisesti markkinavoimia eivät velvoittaneet kotimarkkinoilla palvelujen, pääomien, tavaroiden ja työvoiman osalta yhteisöoikeuksia. Kansallinen lainsäätäjä on markkinavoimien turvaksi loukannut yhteisöoikeuden vastaisesti kansallisella lainsäädännöllä ammatti-, elinkeino-, eläke-,…

Perustuslakituomioistuin Suomeen!

Vierasblogi Kansalaisaloite seuraavan muutoksen saamiseksi perustuslakiin. Aloiteteksti: Perustuslain 106§ on kumottava. Perustuslakiin on lisättävä seuraava pykälä momentteineen. Perustuslain rikkomisen estämiseksi ja sen noudattamiseksi kaikessa virka-, lainkäyttö- ja lainsäädäntötoiminnassa perustetaan Perustuslakituomioistuin. Asian voi saattaa vireille jokainen milloin tahansa. Asiassa on ratkaisupakko….

Neiti Suomi on sairas, menossa teholle, kohta koomassa!

Hei kaikki taas pitkästä aikaa, Interaktiivisuus on nykyään in. Joten päätin käyttää interaktiivisuutta tässä sähköpostissa. Nosta oikea kätesi naamasi tasolle. Kallista päätäsi hieman vasemmalle. Läimäytä itsenäsi naamaan ja kovaa sittenkin. Toivottavasti sattui. Saatat ihmetellä, miksi piti olla interaktiivinen? Koska Suomen…

Valhe jota elämme… video

Todella katsomisen arvoinen YouTube video! Tekstitetty suomeksi. Se vie vain 8 minuuttia ja 28 sekunttia “elämästäsi”.  Täällä… Tämä video taas puolestaan saattaa pelastaa nk. elämäsi.  Täällä…

Pankit eivät kanna riskejä, joten sinä kannat

Artikkelin tärkeimmät pointit: Koska valtiot, pankit ja yritykset eivät enää talouskasvun sakatessa halua kantaa riskejä, sinä kannat. Suomalaisten eläkkeet eivät toistaiseksi ole vaarassa. EKP on ajautunut tilanteeseen, josta on vaikea tulla voittajana ulos. Taloussanomat 27.7.15 alkuperäinen artikkeli täällä… Eurooppa on…

Maailman kilteimmät hyvätuloiset?

Pasi Sorjonen kirjoitti Nordean nettisivulla 17.715 Viimeaikaisessa talouskeskustelussa on väläytetty ajatusta, että vähäosaiset kantavat suurimman taakan Suomen julkisen talouden tervehdyttämisessä, kun taas parempiosaiset eivät osallistu lainkaan. Väite ei voisi olla enemmän väärin. Hyvätuloiset suomalaiset osallistuvat jatkuvasti merkittävällä panoksella yhteiskunnan rahoittamiseen….

”Suomi on EU:n palkkarohmu”

Uusi Suomi kertoi: Suomessa palkat joustavat aina ylös, olipa menossa nousu- tai laskukausi. Näin kirjoittaa viestintätoimisto Aleksin Kaiun perustajaosakas ja talouskolumnisti Jouko Marttila tuoreessa blogissaan, jonka otsikko on ”Suomi on EU:n palkkarohmu”. Marttila viittaa Saksan tilastokeskuksen taulukkoon, joka kertoo palkkojen…

Stephen Hawking’s catastrophic end for Planet Earth

Opinion: Stephen Hawking’s catastrophic end for Planet Earth Yes, Stephen Hawking says Planet Earth is headed for a “catastrophic ending.” The good news, he wants you to become a hero, save the world. Maybe work for the World Bank, United…

Hei kaikki…

Hienoa, meillä oli taas vaalit. Oli todella mukava kuunnella, kun maamme tulevaisuudesta huolissaan olevat poliitikot taas kerran kertoivat, kuinka he ja heidän puolueensa vihdoinkin pistävät hommat kuntoon. Lisää eläkkeitä, lisää apua perheellisille, lisää rahaa terveydenhuoltoon, lisää työtä kaikille, vähemmän veroja ja lakeja,…