Blog

Kunnan kyydissä

Suomen Kuvalehti 37 14.9.2012

Eeva-Liisa Hynynen

Ennen kunnat huolehtivat köyhistä. Nyt ne omistavat huvi- ja eläinpuistoja, konsultti­yhtiöitä ja pankin. Niihin kunta­uudistus ei kajoa.

Pää pyörällä. Keho tärisee. Kaksoiskobrasilmukka heittää tajunnan uudelle tasolle. Tältä näyttää Tampere ylösalaisin. On vaikeaa kuulla omaa ääntään muiden kirkuessa. Vai minustako tämä ääni lähtee?

Tornado-vuoristorata on kävijöiden suosikki Särkänniemen huvipuistossa. Vauhti kiihtyy jopa 75 kilometriin tunnissa. Särkänniemen omistaa Tampereen kaupunki. Hallinnon kielellä se on yksi kaupunkikonsernin tytäryhteisöistä. Vuosittain Särkänniemessä vierailee noin puolitoista miljoonaa kävijää, mutta vain harva tietää tulevansa kunnalliseen huvipuistoon.

Olemme tulleet kauas niistä ajoista, jolloin kuntien tehtävä oli huolehtia lähinnä köyhistä, sairaista ja vanhuksista. Kunnat omistavat tänään sähköyhtiöitä, pysäköintitaloja, pesuloita, huvi- ja eläinpuistoja, konsulttiyhtiöitä… Kunnilla on lähes 2 000 tytäryhteisöä ja Helsingin kaupungilla yksistään yli sata.

Oy Kunta Ab on monialakonserni, jolla on kymmenien miljardien eurojen edestä toimintaa, varallisuutta ja vastuita. Suurten kaupunkien taseissa lepää muhkea omaisuus, mutta jonot kaupunkien terveysasemille ovat viikkojen pituisia.

Onko kuntien syytä omistaa tämä kaikki, jos samanaikaisesti peruspalvelukoneisto yskii?

Vuosi sitten Tampereen yliopiston tutkijat julkistivat mykistävän tutkimuksen Köyhä byrokratian rattaissa. Tutkimus pureutui köyhimpien kuntalaisten arkikokemuksiin siitä, miten kunnallinen palvelujärjestelmä pystyy heitä auttamaan.

Koelaboratoriona toimi Tampere. Tutkimus kertoi, että ahtaimmalla olevat syrjäytyvät jopa sosiaalitoimen tukiluukuilta. Yksinhuoltajaäidin seitsemän euron päiväbudjetin piti riittää ruokkimaan neljä lasta.

Särkänniemen kaikki huvilaitteet avautuvat aikuiselle 33 euron avainrannekkeella. Tamperelaisköyhien ongelmana on päästä sosiaalitoimiston ovista sisälle hakemaan apua. Tutkimus vahvisti, että kaikki eivät pääsekään.

Onko kunta jo enemmänkin sirkushuveja kuin leipää? Miltä kuulostavat esimerkiksi kunnalliset häät? Helsingin kaupungin liikelaitos Palmia mainostaa verkkosivuillaan pito- ja hääpalveluja, vaikka häätarjoilun järjestäminen tuskin on kunnan perustehtävä.

Kunnat ovat hakeutuneet aktiivisesti markkinoille kilpailemaan alueen yritysten kanssa. Julkisessa keskustelussa paheksunta kohdistuu kuitenkin yleensä siihen, jos yritykset haluaisivat tuottaa palveluja kunnille.

Euroopan unioni on puuttunut suomalaiskuntien liikelaitoksien asemaan. Usein nämä kilpailevat avoimilla markkinoilla mutta eivät maksa veroa eivätkä voi ajautua konkurssiin. Nyt kilpailuetu suitsitaan pakottamalla kunnat yhtiöittämään markkinoilla toimivat liikelaitoksensa.

Mutta mikä on kunnan perustehtävä? Hoivata ja opettaa?

”Kunnat ovat paikallistasolla pienoisyhteiskuntia”, sanoo Johtamiskorkeakoulun professori Risto Harisalo Tampereen yliopistossa, muutaman kilometrin päässä Särkänniemestä.

”Kuntien pitää hallinnon ja palvelutehtävänsä lisäksi toimia asukkaidensa yhteisönä ja demokratian alustana sekä elinvoiman generaattoreina, jos nyt tehtäviä ryhdytään kovin juhlallisesti erittelemään.”

Harisalo on tehnyt elämätyönsä julkishallinnon organisaatioiden tutkimuksen parissa. Professorin mukaan aiemmin raja julkisen ja yksityisen välillä oli tiukempi.

”Nyt ajattelemme, että kaikki lähtee julkisesta hallinnosta. Särkänniemeä ei siis olisi, ellei Tampere sitä olisi tehnyt. Olemme lastanneet kaiken mahdollisen hyvinvointiyhteiskunnan vastuulle. Uskomme, että elinkeinoelämä ei kehity, ellei julkinen valta ole mukana. Se on hallinnollista ajattelua”, professori naurahtaa.

Mutta Harisalo muistuttaa saman tien, että kunta asukkaidensa yhteisönä saa ottaa itselleen tarpeelliseksi katsomiaan tehtäviä. Moni toivoo tänään, että joku uskalikko kaupunginjohtaja olisi keksinyt pystyttää Särkänniemen kaltaisen huvipuiston omaan kaupunkiinsa.

Vaikka Oy Kunta Ab on imaissut toimialansa piiriin Särkänniemen huvipuiston ja Ähtärin eläinpuiston kaltaisia matkailumagneetteja, kunta on meille ennen kaikkea terveydenhuolto, peruskoulu ja päivähoito, sekä takuu siitä, että keittiön hanasta tulee puhdasta vettä.

Kovin moni ei kuitenkaan tiedä äänestävänsä kuntavaaleissa myös kuntien konserniomaisuudesta, kuten vaikkapa tamperelaiset Särkänniemestä.

Kuntavaaleissa 28. lokakuuta valitaan 9 672 valtuutettua Manner-Suomen kuntien valtuustoihin. Tällä kertaa vaaleihin käydään poikkeuksellisen jännitteisissä tunnelmissa.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallitus haluaa niin suuret kunnat, että ne selviävät omavoimaisesti kaikista palveluistaan. Suurimpien kaupunkien halutaan jatkossa suoriutuvan jopa merkittävästä osasta erikoissairaanhoitoa ja järjestävän palvelun mahdollisesti myös muille kunnille. Nykyiset sairaanhoitopiirit aiotaan lakkauttaa.

Kuntaväki, maan hallitus ja oppositio ovat asettuneet taistelupoteroihinsa hyvissä ajoin ennen vaaleja. Kuntauudistus on välttämätön tai mieletön riippuen siitä, keneltä kysyy.

Hallituksen kesällä päättämien vahvan peruskunnan kriteerien mukaan läheskään kaikki kunnat eivät saa jatkossa terveydenhuollon järjestämisvastuuta. On riski, että kuntakenttä jakautuu kahtia: suuriin kaupunkeihin ja järjestämisvastuun menettäviin kuntiin. Kamppailu kuntarajoista laajenee taisteluksi terveydenhuollosta ja sen miljardeista euroista.

Mutta mikä on kuntaperustaisen järjestelmän tulevaisuus?

Kesäkuun alussa Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen professori Heikki A. Loikkanen julkisti tutkijakollegoidensa kanssa yli 400-sivuisen tutkimuksen Metropolialueen talous, jonka yhdessä artikkelissa hän kääntää katseen tiukasti kuntauudistuksen perusteisiin. Siis professorin luokse.

Helsingin Arkadiankadulla sijaitsevasta Economicum-talosta löytyy Loikkasen työhuone. Hän istuu työpöytänsä ääressä ja työhuoneen nojatuolin on vallannut Sixten Korkman, joka on tänä syksynä aloittanut Aalto-yliopiston professorina taloustieteen alalla.

Nyt professorit saavat eteensä kysymyksen kuntien tulevaisuudesta. Pelastaako kuntauudistus hyvinvointipalvelut ja julkisen talouden?

Järjestelmän ongelmat kiteytyvät Heikki Loikkasen mielestä kipeimmin terveydenhuoltoon. Kunnilla on käsissään ylivoimaisen painava palvelu. Yhdistyneet Kansakunnat ei edes luokittele terveydenhuoltoa paikallistason palveluksi. Järjestämisvastuun tulee YK:n mukaan olla kansallisella tai alueellisella tasolla.

Terveydenhuollon asiantuntijat ovat esittäneet ratkaisuiksi kansallisia, alueellisia ja maakunnallisia malleja. Vaikeimmat ongelmat ovat kuntien perusterveydenhuollossa, ja asiantuntijat korjaisivat ne nostamalla koko terveydenhuollon riittävän vahvoihin käsiin (SK 30/2012).

Hallituksen ratkaisu näyttäisi olevan toisenlainen. Perusterveydenhuolto korjataan pilkkomalla pohjoismaisissa ja OECD:n vertailuissa menestyneet suuret ja keskisuuret sairaanhoitopiirit ja keskussairaalat suurkaupunkien käsiin. Rikkinäinen yritetään korjata rikkomalla ehyt.

Hallitus perustelee terveydenhuollon uudistustaan halullaan turvata kansalaisille tasa-arvoiset palvelut.

”Mutta eiväthän kunnat tuota keskenään tasa-arvoisia ja -laatuisia palveluja. Jos vaatimus kansalaisten terveyspalveluiden tasa-arvosta otetaan vakavasti, rahoituksen pitää olla oleellisesti keskitetympi kuin hallituksen kaavailuissa on esitetty”, Loikkanen sanoo.

Helsinkiä ja metropolia tutkiessaan Loikkanen on törmännyt hallinnon yksisilmäiseen ajatteluun. Kun kunnat suunnittelevat terveydenhuollon ja muiden palvelujen verkostoja, ne eivät ota huomioon yksityistä palvelutarjontaa ja sen sijaintia.

Loikkasen mukaan ”laput silmillä” suunnitteleminen on tyypillistä julkishallinnolle ja kallista veronmaksajille.

N yt päästään aiheeseen, joka herättää kansalaisissa intohimoja. Voisiko yksityisillä markkinoilla olla jatkossa nykyistä suurempi rooli suomalaisessa terveydenhuollossa? Voisi ja pitäisi olla, sanovat Heikki Loikkanen ja Sixten Korkman. Mutta pitäisi olla myös nykyistä jäsentyneempi ja hallitumpi rooli.

Professorien mielestä asetelma ”hyvä kunta” ja ”paha markkina” on vahingollinen hyvinvointiyhteiskunnalle tilanteessa, jossa meillä on jo yli miljoona 65-vuotiasta kansalaista ja väestö ikääntyy lisää vauhdilla.

Molemmat professorit ovat lukeneet Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuoreen raportin Palvelut auki! Viisi vaatimusta kuntauudistukselle, jossa vaaditaan keskustelua julkisten palvelujen järjestämis- ja tuottamistavoista, tuottavuudesta, laadusta sekä kansalaisten valinnanvapaudesta.

Korkman haluaisi avata kuntien palveluja hallitusti kilpailulle.

”Ruotsissa palveluyritykset voivat haastaa kunnan palvelut, jos kykenevät tuottamaan ne tehokkaammin ja laadukkaammin kuin kunta.”

Hän muistuttaa, että kunnilta vaaditaan kilpailuttamisen ja sopimusohjauk­sen osaamista. Tässä pienet kunnat ovat jääneet altavastaajiksi ja terveydenhuollon markkinoiden kauhukertomukset syntyvät.

Kuntauudistuksen linjaukset ovat poliittisia valintoja, painotti hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) kesäkuussa. Se oli ministerin vastaus kuntien keskusjärjestön Kuntaliiton valtuustossa esitettyyn kysymykseen, miksi asiantuntijoita ei ole kuultu.

Kuntakartat siis ensin, palvelut sitten. Terveydenhuollon asiantuntijoita kummastuttaa, miksi keskeisin palvelu, jota hallitus lähti pelastamaan, tulisi nyt tavalla tai toisella ahtaa karttojen mukaisiin suurkuntiin.

Mutta miksi hallitukselle on niin tärkeää, että kaikki palvelut siirtyvät vain vahvojen peruskuntien käsiin? Vastaavaa mallia ei löydy muualta maailmasta.

Vaihtoehtoja olisi. Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS teetti toukokuussa TSN-Gallupilla tutkimuksen Kansalaismielipide ja kunnat. Kansalaisetkaan eivät usko, että peruskunta suoriutuu enää kaikesta. He jättäisivät peruskunnille vain lasten päivähoidon, perusopetuksen, lukiot, nuorisotyön, liikunnan, rakennusvalvonnan ja kirjastot.

Nykyisistä kuntien ja kuntayhtymien tehtävistä kaikki muut oltaisiin valmiita siirtämään maakunnallisesti järjestettäväksi. Jopa uusmaalaiset sanoivat ”kyllä” maakuntatasoisille palveluille.

Näin kansalaiset. Mutta mihin suuntaan kuntajärjestelmää kehittäisi kansantaloustieteilijä, joka tunnetaan terävänä euro­alueen riskien avaajana?

Sixten Korkman aloittaa kuntien ensisijaisesta tehtävästä. Kuntien pitäisi keskittyä nykyistä enemmän perustehtäviinsä. Niiden ensisijainen tehtävä ei ole harjoittaa liiketoimintaa ja kilpailla markkinoilla tai ylipäätään omistaa yhtiöitä.

”Ei voi olla niin, että kunnat rakentavat jäähalleja, mutta nuorten mielenterveyspalvelut ovat hunningolla”, Korkman korostaa.

Hän sanoo olevansa eniten huolissaan koulujen opetukseen kohdentuvista leikkauksista.

”Meillä ei ole mitään muuta kilpailuetua kuin tasokas koulutus. Siitä ei pitäisi leikata, sillä lasku kohdentuu nuoriin ja samalla riskeeraamme yhteiskuntamme tulevaisuuden.”

Häntä mietityttää kuntatalouden kehityssuunta.

”Meille on tulossa väestön ikääntymisestä kuuden prosentin lisämeno suhteessa bruttokansantuotteeseen. Toinen lisälasku tulee julkisen velan kasvusta. Kun lainarahan korkotaso joskus normalisoituu, julkinen talous maksaa lisää korkomenoja.”

Korkman muistuttaa, että palvelut, joita kunnat tuottavat, käyvät kaiken aikaa kalliimmiksi. Hoidot ja lääkkeet kehittyvät.

”Kuntajärjestelmä ei nykyrakentein suoriudu tästä kaikesta tulevaisuudessa. Joko perustamme nykyistä suuremmat kunnat tai nostamme terveydenhuollon kunnilta ylemmälle tasolle.”

Korkman haluaisi vakauttaa kuntapalvelujen rahoituksen siten, että kuntien yhteisöverotuotto korvattaisiin valtionosuuksilla.

”Yhteisövero on epävakaa rahoitusmuoto suhdanteiden heilahdellessa, eikä se sovellu hyvinvointipalvelujen rahoituspohjaksi sanovatpa kunnat mitä hyvänsä.”

Sekä Loikkanen että Korkman ennakoivat kovaa yhteiskunnallista keskustelua alueellisista tulonsiirroista. Hallituksen käynnistämä suuri valtionosuusuudistus voi olla alkusoittoa keskustelulle.

”Iso kysymys on, kuinka hyvin kasvavien kaupunkiseutujen solidaarisuus taantuvia alueita kohtaan kestää, kun veroastetta joudutaan nostamaan”, Korkman toteaa.

Taloustieteilijät siis ehdottavat kunnille paluuta perustehtäviin, mutta kuntauudistajat miettivät suurkunnille lisää kehittämistehtäviä. Ministeri Virkkunen on luvannut, että jos suuret kaupunkiseudut toteuttavat halutunlaiset kuntaliitokset, valtio palkitsee suurkaupungit antamalla niille lisää valtaa ja vastuuta.

Hallituksen suureen kuntauudistukseen on Heikki Loikkasen mielestä ladattu epä-realistisia odotuksia. Kuntaliitos on riittämätön keino vastatakseen moniin eri ongelmiin, kuten heikkeneviin huoltosuhteisiin, kasvavaan palvelutarpeeseen, julkisen talouden kestävyysvajeeseen tai kuntapalveluiden tuottavuuden kasvattamiseen.

”Kuntarakenneuudistus tällaisenaan ei kykene pelastamaan julkista taloutta.”

Loikkasen mukaan mikään tutkimustieto ei todista liitosten tuovan suuria säästöjä kuntatalouteen. Päinvastoin suuruudelle kertyy hintaa. Metropolialueen ongelmiakaan hän ei ratkaisisi kuntaliitoksin. Helsingin, Espoon, Kauniaisen ja Vantaan sekä mahdollisesti vielä Sipoon kuntaliitos synnyttäisi reilusti yli miljoonan asukkaan kaupungin.

”Maailmalla ei ole näin suurta yksiportaista organisaatiota vastaamassa maailmanennätysmäärästä tehtäviä. Varoisin kokeilemasta tätä meilläkään.”

Silti osa metropolialueen ongelmista on Loikkasen mielestä ratkaistava yhteisen ja keskitetyn päätöksenteon kautta. Kuntien hajautuva yhdyskuntarakenne, poukkoileva maapolitiikka, kaupunkiseudun kalliit asumiskustannukset ja liikenteen ongelmat on otettava haltuun.

Hallitus kaavailee pääkaupunkiseudun kunnille uusia metropolihallintomalleja, mutta Loikkanen muistuttaa, että alueella olisi jo valmis mekanismi tällaiseen päätöksentekoon: Uudenmaan liiton maakuntavaltuusto.

”Sille pitäisi vain antaa oikeaa päätösvaltaa kuntien ylitse maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä. Nyt valta on yksittäisillä kunnilla, eikä kokonaisnäkemystä synny.”

Loikkasen mielestä peruskuntien tulisi vastata lähipalveluista ja korkeintaan ennalta ehkäisevästä terveydenhuollosta. ”Vaativampi terveydenhuolto tulisi rahoittaa valtakunnallisesti ja järjestää suurten aluekokonaisuuksien tasolla.”

Minimitason tulisi olla Ruotsin mallin mukaisesti maakuntataso, joka vastaa terveydenhuollosta. Tukholman metropolialueella maakunta kattaa 26 kuntaa ja vastaa terveydenhuollon lisäksi maankäytöstä ja liikenteestä. Parlamentti- ja kuntavaalit sekä maakuntia hallitsevien maakäräjien vaalit järjestetään samanaikaisesti.

”Tämä selkeyttää julkisen sektorin tehtävien ja rahoituksen demokraattista kontrollia.”

Vaikka professorit jo armahtaisivat kuntaperustaista järjestelmää ja vapauttaisivat sen ainakin terveydenhuollon palvelusta, tässä vaiheessa tarinaa tulee vastaan se kuuluisa mänty, johon pää lyödään.

Siihen ovat ehtineet törmätä Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen (kesk), entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sekä Sitran Katira-mallin arkkitehdit ehdottaessaan terveydenhuollon rahoituksen siirtämistä kunnilta kansalliselle tasolle (SK 30/2012).

Suuri kuntaperhe on järjestänyt asiansa viisaasti. Kunnilla on vahva etujärjestö Kuntaliitto, jonka keskeisissä luottamuselimissä istuu valtakunnan kärkipoliitikkoja. Liiton punatiililinnake Helsingissä miehitetään uusilla poliittisilla päättäjillä neljän vuoden välein kuntavaalien jälkeisenä keväänä kuntapäivillä.

Kuntaliiton 101-jäsenisen valtuuston ja 15-jäsenisen hallituksen valitsevat käytännössä puoluetoimistot, jotka neuvottelevat paikat kuntavaalien tuloksen mukaisesti. Myös liiton toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajien mandaatit on läänitetty kolmelle suurimmalle puolueelle. Vaikka liitto on kuntien etujärjestö, puoluetoimistoilla on siellä paljon valtaa.

Kuntaperheeseen kuuluvat myös kuntien eläkevakuuttaja Keva sekä kuntien luottolaitos Kuntarahoitus Oyj, jonka omistavat Keva, kunnat sekä valtio.

Vuonna 2011 Kuntarahoituksen osuus kunnille myönnetyistä lainoista oli noin 80 prosenttia. Kuntarahoitus tunnetaan vakaana ”kuntapankkina”, jolle työnnetään ulkomailta rahaa. Suomi on hyvä satama epävakaassa maailmassa valtion erinomaisen luottoluokituksen ansiosta, ja kunnille tämä tietää halpaa lainarahaa.

Verkkosivuillaan yhtiö kertoo olevansa ”osa suomalaisen yhteiskunnan taloudellista perusrakennetta”, jonka tehtävänä on ”varmistaa kuntien investointien ja valtion tukeman sosiaalisen asuntotuotannon rahoitus mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan kaikissa markkinatilanteissa”.

Kilpailukykyinen hinta on noussut ajoittain julkiseen keskusteluun, sillä kuntien keskinäinen takaus Kuntien takauskeskuksen kautta on mahdollistanut kunnille halvan lainarahan kunnan talouskuntoon katsomatta. Suomalaiskunnat ovat muutoinkin poikkeus Euroopassa, sillä ne saavat ottaa ”syömävelkaa” käyttötaloutensa paikkaamiseksi.

Kuntien, kuntayhtymien ja tytäryhteisöjen velat kipusivat vuonna 2010 lähes 25 miljardiin euroon. Jos ongelmia tulee, velka maksatetaan kuntalaisilla joko veroastetta korottamalla tai palveluja heikentämällä.

Entä sitten Keva? Toimitusjohtaja Merja Ailus vieraili helmikuun 8. päivänä Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumissa puhumassa kuntatyön tulevaisuudesta. Viesti oli kirkas: ”Kunnallisen eläkejärjestelmän vakauden suhteen ei ole suuria huolenaiheita.”

Vakaudella on Ailuksen mukaan kuitenkin ehto. Kunnallisessa eläkejärjestelmässä vakuutettuina olevien määrän ja palkkasumman on pysyttävä nykytasolla, jotta Keva suoriutuu kuntien jo olemassa olevista yli 90 miljardin euron eläkevastuista. Nykyinen taso tarkoittaa reilusti yli 400 000 kuntatyöntekijää.

Palataan hetkeksi vielä Tampereelle Risto Harisalon luokse. Professori muistuttaa organisaatioiden suojelevan aina ensiksi itsensä. Miksi esimerkiksi kuntien etujärjestö Kuntaliitto käynnistäisi kuntauudistuksen, jossa sen oma valta-asema tai perheenjäsenten asema olisi uhattuna?

Nyt uudistetaan vahvojen kuntakorporaatioiden ehdoilla, vaikka julkisissa puheissa keskiössä on kuntalainen.

Kuntaperhe on kolmen peruspilarinsa kautta niin syvällä suomalaisen yhteiskunnan peruskalliossa, että kuntien terveydenhuollon järjestämisvastuuta tuskin horjuttaa mikään. Kolmikolla on niin paljon poliittisia ja taloudellisia vastuita sekä valtaa, että Kataisen hallituksella on käytännössä kahdenlaisia vaihtoehtoja uudistaa palvelujaan: viedä ne kuntayhtymäpohjalta maakuntatasolle tai liputtaa suurkuntiensa puolesta.

Keskustelu kuntaliitoksista on jättänyt alleen asiantuntijoiden kovat kysymykset siitä, onko kunta enää oikea kotipesä niin vaativille palveluille kuin terveydenhuolto. Kuntaperhe julistaa kokoontumisissaan, että elinvoimaiset suurkunnat pelastavat hyvinvointipalvelut. Kukaan ei ole rohjennut kysyä, pelastetaanko tässä kuntaperhe vai hyvinvointipalvelut. Ja missä määrin ne voivat olla sama asia?

Harisalon mukaan kuntien ja alueiden voimavara on kuitenkin erilaisuus, ei samanlaisuus. ”Ei kuntia voi vääntää väkisin samankokoisiksi laatikoiksi. Kuntajärjestelmä on kansallinen innovaatiojärjestelmä, joka testaa ja toteuttaa alueillaan erilaisia ideoita. Lopulta toimivimmat ideat valikoituvat käyttöön.”

Hämmentävintä Harisalon mielestä on ollut hallituksen halu kieltää kuntien keskinäinen yhteistyö. ”Eihän kuntia voi kieltää tuottamasta palveluja yhdessä.”

Professori pahoittelee, että kansalaiset joutuvat ottamaan kuntavaaleissa kantaa hallituksen määrittelemään tiukkaan esitykseen, vaikka kuntavaaleissa on kyse paikallistason asioista.

”Uudistuksen henki on ollut kaiken aikaa se, että valtaosalta kuntia ja kuntalaisia on haluttu viedä puheoikeus pois. On täysin mieletön teko valtiolta lähteä ajamaan kuntarakenneuudistusta, joka on piirretty ylhäältä käsin Helsingissä ja joka pyritään saamaan aikaan enemmän tai vähemmän pakkokeinoin. Tämähän on vapaa kansalaisyhteiskunta.”

Mihin kuntauudistus ajautuukin, yksi on varmaa.

Tamperelaispäättäjät eivät edes suostu keskustelemaan huvipuistonsa ”panemisesta lihoiksi”. Matkailueurot, joita puisto tuo kaupunkiin, ja 30 prosentin osingot, jotka se tulouttaa emokaupungilleen, kertovat merkityksestä.

Mutta painavin perustelu liikkuu sittenkin tunnetasolla. Särkänniemi on tamperelaisille liian iso tarina laskettavaksi markkinoiden käsiin. Entä jos sen kävisi siellä huonosti? SK

 

kunta3 kunta2 kunta1

 

 

 

 

This Post Has 0 Comments

Leave A Reply





Comment Spam Blocking by WP-SpamShield