Blog

Onko tässä yritystoiminnan suurin jarru? “Järkyttävän byrokraattista”

Talouselämä 23.1.2013

Suomen kaavoituspolitiikka toimii tehokkaana yritystoiminnan jarruna, valittelee Keskuskauppakamari tiedotteessaan.

“Toimimaton kaavoitus on yksi yritysten toimintaa tehokkaimmin estävistä hallinnonaloista Suomessa”, sanoo tiedotteessa kaasuntuottajayritys Woikosken hallituksen puheenjohtaja Clas Palmberg.

“Kaavoitus on Suomessa järkyttävän byrokraattista. Päällekkäisyys, ristiriitaisuus ja hitaus ovat suurimmat ongelmat.”

Tiedotteen mukaan Woikoskella on kaavoitusongelmien vuoksi jäänyt toteuttamatta useita hankkeita, jotka olisivat mahdollistaneet kasvavan liiketoiminnan ja uusien työpaikkojen tarjoamisen.

“Jos on vuosia aikaa, haluttu lopputulos kyllä syntyy. Kilpailluilla markkinoilla toimiva liikeyritys ei kuitenkaan ehdi odottaa. Kun vihdoin saadaan päätös, aika on ajanut ohi, eikä hanketta enää toteuteta”, Palmberg sanoo.

Viimeisin harmistuksen aihe on Woikosken kaavoitukseen kangistunut hanke perustaa Etelä-Savoon tuotekehitysyksikkö, joka olisi tarjonnut alueelle 15 kipeästi kaivattua työpaikkaa.

“Yrityksiltä saamamme palautteen mukaan lain tulkinnat ja soveltaminen ovat epäyhtenäisiä maan eri osissa ja eri viranomaisilla”, sanoo puolestaan asiamies Tiina Pasuri Helsingin seudun kauppakamarista.

Kaavoitusta säätelevää maankäyttö- ja rakennuslakia muutettiin viimeksi pari vuotta sitten, jolloin suurten kauppojen sijainnin ohjausta tiukennettiin.

“Yksittäisen virkamiehen valta kaavoituksessa on kasvanut. Ylimitoitetuilla selvitysvaatimuksilla taas aiheutetaan lisäkustannuksia, kulutetaan voimavaroja ja venytetään kaavoituksen kestoa”, Pasuri sanoo.

Alkuperäinen artikkeli täällä…

 

This Post Has 0 Comments

Leave A Reply





Comment Spam Blocking by WP-SpamShield