Blog

Paras maa

Juho Saaren mukaan hyvinvointivaltio taantuu pahimmassakin tapauksessa 1990-luvun tasolle.

ESS.fi 22.9.2013 Teksti Sami Vainio

Huhut hyvinvointivaltion kuolemasta ovat ennenaikaisia. Julkisen sektorin kasvu ei voi kuitenkaan jatkua entiseen malliin. Tässä tiivistettynä hyvät ja huonot uutiset Juho Saaren mukaan.

Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori on maan johtava asiantuntija siinä, mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa. Ja Suomi todella on Saaren mukaan hyvinvointivaltio leipäjonoista huolimatta.

Taaksepäin katsottuna vuosina 1997–2008 koettiin hyvinvointivaltion kolmas kasvukausi. Tuolloin työllisyysaste nousi, sosiaali- ja terveyspalveluiden työvoima kasvoi ja valtaväestön sosiaaliturva oli kohtuullisella tasolla, Saari sanoo.

SUOMELLA EI OLE koskaan mennyt niin hyvin kuin vuonna 2008, professori Juho Saari jatkaa.

Vaatimattoman kansan on paha mennä sanomaan, että elettiin maailman parhaassa maassa. Jos jatkossa tulee vakautustoimia, emme huonossakaan tulevaisuudessa joudu kuin jonnekin 1990-luvun jälkipuoliskon tasolle. Ja se on jo hirveän huono tulevaisuus, Saari vakuuttaa.

Mediassa on valitettu 1990-luvun lamasta lähtien hyvinvointipalvelujen alasajosta. Kaikesta kriisipuheesta huolimatta julkisen sektorin menot ovat kuitenkin tasaisesti kasvaneet. Vaikka talous nyt taantuu, ei valtaväestön elintaso ole romahtamaisillaan.

ENNEN YLIOPISTOURAANSA Saari toimi sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevana virkamiehenä. Silloiseen Kuopion yliopistoon hän siirtyi vuonna 2007. Saari on tutkinut suomalaisten hyvinvointia lukuisissa hankkeissa ja kirjoittanut tai toimittanut yli 40 kirjaa. Tänä vuonna on ilmestynyt jo neljä teosta, marraskuussa julkaistaan Suomen sillat tulevaisuuteen.

Hyvinvointivaltion keskeinen piirre on Saaren mukaan juuri sen kyky puskuroida hyvinvointia pahan päivän varalle.

Kun Suomen päälle rysäytetään lama, niin ihmisten hyvinvointi ei välttämättä tipahda lainkaan samassa suhteessa, Saari sanoo. Hyvinvointivaltio sopeutuu kilpailevia malleja paremmin maailmantalouden vaihteluihin, koska se pitää ihmisten elämän vakaampana. Heidän toimintakykynsä ja samalla markkinakelpoisuutensa säilyy suhdannevaihteluista huolimatta.

Kääntöpuolena on se, että myös järjestelmän on mukauduttava jatkuviin mullistuksiin, kuten eliniän pidentymiseen, muuttoliikkeeseen ja perherakenteen muutokseen.

SOTIEN JÄLKEEN yhteiskunnan modernisoituminen kiihtyi. Maaltamuutto kaupunkeihin ja teollisuustyöhön hajotti perinteiset turvan muodot.

Toisaalta tuottavuuden lisäys toi yhteiskunnan käyttöön resursseja, joilla uudet palvelut pystyttiin rahoittamaan. Kaupunkien kasvavalle työväestölle rakennettiin lähiöt ja naisten saamiseksi töihin järjestettiin päivähoito.

Suomalainen yhteiskunta alkoi kehittyä toden teolla siinä vaiheessa, kun tuli moottorisaha, lypsykone, traktori ja hella. Kun maatalouden työvoiman tarve väheni, lähti väestö liikehtimään ja kaupungistumaan. Ja kuten sanotaan, rest is history.

KAIKKI POLIITTISET puolueet kannattavat puheissaan hyvinvointivaltiota, mutta mitä se oikeastaan on?

Saaren mukaan hyvinvointivaltiolle on olemassa muutama selvä kriteeri. Julkisella vallalla on merkittävä rooli ihmisten hyvinvoinnin takaajana. Ihmisille on taattu perustuslain tasolla hyvinvointioikeudet, joista he eivät joudu kamppailemaan markkinoilla.

Hyvinvointivaltio on poiminut väestöstä erilaisia riskiryhmiä ja ympäröinyt nämä sitten erilaisilla tulonsiirroilla ja palveluilla.

Hyvinvointivaltion historia on pitkälti riskien eriyttämistä ja ”häkittämistä”. Otetaan vaikkapa sairas ihminen ja kasataan hänen ympärilleen mahdollisimman paljon erilaisia tulonsiirtoja ja palveluja, jotta hänen hyvinvointinsa voidaan taata.

HUONOIMMASSA asemassa olevat eivät oikeastaan ole kaikkein huonoimmassa asemassa nyky-Suomessa. Aivan pohjalla turvaverkko ottaa vastaan, mutta aavistuksen ylempänä siinä on aukkoja.

Hankalin tilanne on Saaren mukaan ”sinnittelijöillä”, pienituloisilla, joiden menot ovat ylittäneet käytössä olevat tulot. Sinnittelijöitä ovat etenkin yksinasuvat ja pienituloiset eläkeläiset.

Leipäjonot ovat syntyneet ennen kaikkea siitä, että asumismenot ovat nousseet vuodesta toiseen, mutta asumistuki ja toimeentulotuki eivät ole nousseet samassa suhteessa.

VALTIO ON SIIS aalto kerrallaan ottanut vastuulleen yhä uudet ihmiselämän haasteet. Mutta onko tässä menty liian pitkälle?

Euroopan maiden velkaantumiskriisejä Suomi mukaan lukien pidetään yleisesti hyvinvointivaltion kriiseinä, jotka aiheutuvat tuloihin nähden ylisuuresta julkisesta sektorista.

Olemme olleet paljon parempia luomaan uusia järjestelmiä ja tuomaan niihin uusia palikoita kuin koordinoimaan niitä sisältä päin, Saari myöntää. 2000-luvun suuri kysymys on Saaren mukaan kokonaisuuden hallinta. Esimerkiksi terveydenhuollossa on kolmesta neljään rahoituskanavaa. On paikallista, aluetasoa ja kansallista tasoa, jotka kaikki ovat rakentuneet eri lähtökohdista.

PERINTEINEN oikeistolainen kritiikki hyvinvointivaltiota kohtaan kuuluu, että se on eräänlainen sosialismin kevytversio, joka johtaa hieman hitaammin mutta vääjäämättä rappioon. Kun yksilön vastuu sysätään yhteiskunnalle ja tuet tipahtavat tilille, se kannustaa laiskotteluun ja heittäytymään vapaamatkustajaksi.

Ajatellaan, että hyvinvointivaltio tuottaa sohvalla istuvia laiskoja nuoria ja muita, jotka sopeutuvat systeemiin ja hyödyntävät palveluita liikaa. Tämä ei tosiasiassa ole ratkaisevan merkittävä ongelma. Sosiaaliturvan tason ja työttömyysasteen välillä ei ole yhteyttä, Saari huomauttaa.

Sen sijaan nykyisten kattavien järjestelmien ylläpito vaatii jokseenkin täystyöllisyyttä. Ja tässä tullaan huonoihin uutisiin.

JULKISEN TALOUDEN epätasapaino johtuu ennen kaikkea siitä, että suurimmat ikäluokat synnyttivät pienimmät ikäluokat. Toinen syy on eliniän pidentyminen. Tämän seurauksena veronmaksajia on seuraavina vuosikymmeninä jatkuvasti vähemmän suhteessa erilaisten tulonsiirtojen saajiin.

Jos ja kun me aiomme pitää järjestelmänpystyssä, meidän täytyy laajentaa maksupohjaa. Ainoa tapa siihen on nostaa työllisyysastetta.

TOINEN TAPA olisi tietenkin suitsia järjestelmän kustannusten kasvua, mutta se on Saaren mukaan helpommin sanottu kuin tehty. Julkisten palvelujen tuottavuutta on vaikeampaa kohottaa kuin teollisuuden.

Jos jossakin metallissa tai raskaassa teollisuudessa palkkakustannusten osuus on 10–15 prosenttia kaikista kuluista, niin palveluissa se voi olla 70 prosenttia.

Julkisen sektorin tuottavuutta vähentää Saaren mukaan Suomessa tyypillinen taipumus rakentaa lukuisia pieniä organisaatioita, joiden järjestelmät eivät keskustele keskenään.

Kun on paljon pieniä organisaatioita, meillä on vähän joka niemen nokassa yksi johtaja ja erilaisia päällikkörakenteita. Olemme tuottaneet luvattoman suuren määrän erityisasiantuntijoita ja kehityspäälliköitä. Voidaan kysyä, ovatko aivan kaikki aivan välttämättömiä.

RAHOITUSKRIISISSÄ olennaista on juuri tällä hetkellä julkisen velan korko ja Suomen luottoluokituksen säilyminen AAA:ssa.

Niin kauan kuin valtionlainojen korot ovat hyvin matalat, meillä ei ole välitöntä hätää, Saari sanoo. Hallituksen esittämässä rakenneuudistuspaketissa on kyse juuri luottamuksen ylläpidosta luottoluokituslaitosten suuntaan. Paradoksaalisesti osa paketista voi olla menolisäyksiä, kuten oppivelvollisuusiän pidentäminen.

Olennaista on luottamus siihen, että asiat ovat yhteiskunnassa hallinnassa. Meidän velkamäärällämme alhainen korkotaso on ratkaiseva. Korkosäästöllä pystytään rahoittamaan lisäinvestointeja.

SUOMALAISILLA on kasautunutta varallisuutta eikä kansantalouskaan ole rutiköyhä. Pelivaraa on, mutta sopeutuminen on silti tuskainen tie. Saaren mukaan tärkeintä on, miltä asiat saadaan näyttämään ja miten poliitikot säilyttävät kasvonsa säästöpäätösten jälkeen.

Vanhan viisauden mukaan poliittinen hinta sellaisista toimista on kova. Eli leikkaus onnistui ja potilas pelastui, mutta lääkäri kuoli.

This Post Has 0 Comments

Leave A Reply





Comment Spam Blocking by WP-SpamShield