Blog

Tällaista on politikointi

Alla olevassa Talouselämä-lehden artikkelissa on hyvä analyysi politikoinnista nyky-Suomessa. Tämä esimerkki politikoinnin negatiivisuudesta on laimea verrattuna moniin muihin poliitikkojen ja puolueiden välisiin nahisteluihin, joita Suomessa on ollut. Isossa maailmassa selkään puukottaminen, toisten puolueiden ja poliitikkojen sabotointi, suora valehtelua ja mustamaalaus on paljon pahempaa.

Ketä politikoinnista pitää syyttää – poliitikkoja?

Niin kauan kuin kansa vuodesta toiseen äänestää tällaisen pelleporukan valtaan, politikointi on kansan syytä. On pakko kysyä, onko nykyisessä hallintomallissamme mitään järkeä, jos toimitaan tämän artikkelin mukaan? Eikö ole jo aika tehdä tähän muutos?

Analyysi: Näihin virheisiin Urpilainen kaatui

Talouselämä-lehti, Olli Ainola

Jutta Urpilainen tuskaili eräälle ystävälleen kesällä 2011, että hän empii ryhtyä valtiovarainministeriksi Jyrki Kataisen hallitukseen. Tehtävä ja vastuu pelotti.

Urpilainen olisi antanut salkun kernaasti vaikka Erkki Tuomiojalle. Ystävä kuitenkin vakuutti, että valtiovarainministeriön kokeneet ja hienot virkamiehet tekevät mitä vain auttaakseen, jotta heidän ministerinsä onnistuisi, koska tämä on ministeriönkin etu.

Tuo rohkaisu piti valitettavasti paikkansa vain osittain. Martti Hetemäki kyllä opetti Urpilaisen rauhoittelemaan luottoluokittajia, mutta valtiosihteeri ei osannut neuvoa miten ministeri lepyttelisi omiaan.

Kelpo budjetintekijä, huono johtaja

Urpilaisesta kehittyi kelpo budjetintekijä, jota moni porvari ja ehkä Raimo Sailaskin hiukan ihaili. Kehut ovat hivelleet Urpilaista, hänen itsevarmuutensa lisääntyi.

Menestyksen huumassa Urpilainen teki virheitä, mikä avasi turhautuneelle entiselle puoluevirkailijalle Vesa Maurialalle sauman kammeta Urpilaista syrjään.

Vesa Mauriala on poliittiseen juonitteluun perehtynyt tohtori ja Sdp:n puoluetoimiston entinen ideologi. Jutta Urpilaisen aikana hän luisui sivuraiteelle, rautatieläisten järjestöpomoksi. Turhautunut Mauriala käynnisti kaksi vuotta sitten talvella 2012 hankkeen Urpilaisen suistamiseksi.

Maurialan ja operaatiota tukeneiden teollisuusliittojen mission välikappaleeksi kelpasi huonompikin haastaja: Antti Rinne. Kysymys ei nimittäin ollut siitä, että Rinne piti saada puheenjohtajaksi, vaan siitä, että Urpilainen pitää kaataa.

Urpilainen voitiin leimata petturiksi

Urpilaisen suurimpia virheitä oli se, että hän johti omavaltaisesti ja päätti asioista vastoin puolueen sisäpiirin sopimia taktiikoita.

Omavaltaisuus sallitaan, jos puolue on suosittu, mutta Sdp:n kannatus kyntää 15 prosentissa. Näin Urpilainen voitiin leimata porukan petturiksi.

Urpilainen linnoittautui avustajamuurin taakse. Hän löi laimin yhteydenpitoa puolueapparaattiin. Nämä vanhenevat kaaderit eivät Mikael Jungnerin tapaan hötkyile twitterissä. He kuitenkin käyttävät armotonta valtaansa Sdp:n päätöselimissä, joissa seulotaan johtajat.

Urpilaisen esikunta teki pahan virhearvion puheenjohtajavaalissa. Se kuvitteli, että johtajakamppailua käydään kuin mitä tahansa vaalitaistelua.

Istuvana puheenjohtajana Urpilaisen ei olisi pitänyt käynnistää omaa kampanjaa laisinkaan. Hänhän kyseenalaisti näin omat näyttönsä. Samalla hän tahtomattaan vahvisti Rinteen uskottavuutta.

Seuraavaksi nokka kohti oppositiota

Kun tilanne koko karmeudessaan alkoi valjeta Urpilaiselle, hän teki lisää virheitä. Sen sijaan että Urpilainen olisi hiukan nöyrtynyt ja tullut arvostelijoitaan vastaan, hän haastoi nämä.

Ärsyyntynyt Urpilainen esimerkiksi uhkasi vaihdattaa Sdp:n SAK:laisen puoluesihteerin Reijo Paanasen. Vastapuolella tämä tulkittiin viestiksi siitä, Urpilainen aloittaa puhdistukset puolueessa.

Urpilainen yritti kääntää tilanteen edukseen ja käydä ratkaisevan taistelunsa puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä runsas kuukausi sitten. Hän toi demarieliitin hyväksyttäväksi yli kahden miljardin leikkaukset, joista hän oli sopinut maan hallituksessa. Samalla Urpilainen kuvitteli vääntävänsä Rinteeltä niskat nurin.

Demarivaltuusto hyväksyi Urpilaisen paketin säälistä, mitä Urpilainen erehtyi pitämään voittonaan ja tukena politiikalleen. Tämä oli Urpilaisen leiriltä virhepäätelmä, Rinteen porukat eivät olleet moksiskaan. Näet Urpilaisen kaatajat eivät kritisoineet häntä niinkään poliittisesta linjasta vaan huonosta johtamisesta.

Uusi puheenjohtaja Rinne ei ole sateentekijä, eikä kukaan aidosti odota häneltä ihmetemppua, jolla puolueen suosio voisi nousta.

Puoluekokouksen enemmistö tyytyy siihen, että Urpilainen on raivattu pois. Entäs kun voitonmaljojen humala haihtuu?

Sdp:n kokonaistilanne on niin surkea, että puolueen vire ei palaa ihan heti raastavan kokouksen jälkeen.

Usein käynti oppositiossa auttaa.

This Post Has 0 Comments

Leave A Reply





Comment Spam Blocking by WP-SpamShield